PASKA KUVALAATU! :<

 

 

On aamu. Olemme olleet Jonathanin kanssa 10 vuotta naimisissa. Jonathan tarttui minusta hellästi kiinni. "Rakastan sinua" hän kuiskasi korvaani "Tehdään töiden jälkeen jotain kivaa". Pian sen jälkeen hän lähti töihin, ja Isabella lähti kouluun. Jäin Laurin kanssa kotiin.

Tontille purjehti oudonnäköinen simi. En tunnistanut häntä.

Simi osouttaitui Claraksi. "V*tun huora! mitäs kuuluu?" Huomasin ,kun Clara kaivoi jotain taskustaan.
"Clara, pistä se pois, laske se ase maahan! me voidaan selvittää tämä rauhallisesti!" Clara alkoi nauramaan mielipuolisesti "hah, ai että laskisin tän maahan? no en v*ttu todellakaan! sä saat nyt kärsii!"
Kävelin taakseppäin. "Clara, laske se ase maahan!" Mutta Clara ei uskonut, hän painoi sormensa liipaisimelle, ja veti siitä.

Pamahdus oli kova, niinkin pienestä aseesta. Kaaduin maahan. Tunsin kovaa kipua kyljessäni.

Clara käveli nauraen luokseni. Hän potkaisi minua kylkeen "Kuole pois, saa*anan lehmä!" Sen jälkeen hän juoksi pois. Kuulin vaimeasti koulubussin ajavan pihaan. Näin sivusilmälläni, kun Jonathan tuli omalla kyydillään. Koitin huutaa, mutten pystynyt. Tunsin hengitykseni hiljenevän. Kuulin Jonathanin huutavan nimeäni. Kosketin kylkeäni, ja käteni osui johonkin lämpimään ja tahmeaan.

"Sarah! Sarah!" Jonathan oli kauhuissaan. "Sarah, sinnittele. Soitan ambulanssille... " Kuulin, kun Jonathan koitti hädissään puhua jotakin ambulanssille. Katsoin Jonathania kyyneleet silmissäni, katsoin Isabellaa, ja hänen sylissään olevaa Lauria. Perheeni, mitä heille kävisi jos... jos kuolisin.

Jonathan lopettu puhelunsa ja ilmoitti, että ambulanssi tulisi pian. Tiesin, etten selviäisi.
Viimeisillä voimillani koitin nousta pystyyn. "Sarah, älä!" Jonathan yritti pakottaa minut maahan. Hän itki.
En kuitenkaan luovuttanut. Tartuin Jonathanista kiinni, ja pyysin, että saisin viettää viimeiset hetkeni hänen, Isabellan ja Laurin lähellä. Isabella itki, ja halasi minua. Jonathan koitti pidätellä itkua, mutta hän ei siihen pystynyt. Hän piti minua sylissään ja kirosi ääneen, miksei ambulannssi tule. Tunsin lopun olevan lähellä. Koitin sinnitellä vielä, edes vähän aikaa. Tahdoin nauttia näistä viimeisistä hetkistä perheeni kanssa. Haluaisin selvitä tästä hengissä, että voisin vielä... vielä... olla rakkaideni kanssa. "Jonathan, rakastan sin..."

huom! tästä eteenpäin kertoo Jonathan.

Hän ei enää hengittänyt. Silmät olivat lasittuneina kohti taivasta. Yritin epätoivoisesti löytää hänestä pulssia, mutten löytänyt. Ambulanssi kaarsi pihaan pillit ulvoen. Ensihoitajat nostivat hänet paareille ja aloittivat elvytyksen. Käskin Isabellaa menemään Laurin kanssa sisälle. Toivoisin, että tämä olisi vain painajaista, pahaa unta. Sisimmässäni kuitenkin tiedän, että tämä on totta. Miksi juuri Sarah? pitääkö hänen kuolla?  Ensihoitaja käveli luokseni. Hänen kasvoillaan heijastui kuolema. "Hänen selviytymis mahdollisuutensa ovat todella vähäiset. Luoti on lävistänyt joitakin hänen sisäelimistään, joten joudumme viemään hänet leikattavaksi sairaalaan." Sarah vietiin sisälle autoon. Ambulanssi lähti pillit soiden pihastamme, viemään Sarahia sairaalaan. Kävelin takapihallemme. Katsoin vihkikaartamme, 10 vuotta sitten tapahtui elämäni onnellisin hetki. Tämä saattaa olla surullisin. Istuin vihkikaaren alle. Rukoilin jumalaa, että Sarah selviäisi.
Yöllä, kello 23:59 puhelimemme alkoi soimaan. Vastasin siihen sydän pamppaillen. Onko rukouksiini vastattu? onko Sarah selvinnyt?   "Onko Jonathan puhelimessa? Yöpäivystyksen teho-osastolta Terhi, iltaa. Asiani koskee vaimoasi, Sarahia." Pidätin hengitystäni, ja toivon, että hän olisi selvinnyt. "Me... Hän... Sarahin leikkaus aloitettiin välittömmästi, kun hän tuli tänne. Mutta hän menehtyi juuri äsken. Otan osaa." Otan osaa... kuinka kylmät nuo sanat olivatkaan. Hän ei voinut ymmärtää tuskaani. Rakastettuni, ainoani oli riistetty minulta. Raahaudin sänkyymme. Häntä ei enää ollut. Nukahdin kyyneleisiini.
Näin unta Sarahista. Hän pyysi meitä tulemaan mukaamme. Tunsin, kun sieluni kohosi ruumiistani, Tunsin polttavaa kipua, mutten välittänyt. Halusin vain nähdä hänen kasvonsa, vielä kerran.
Pääsisin hänen luokseen... Sarahin luokse.
Huomasin olevani valkoisessa huoneessa Laurin ja Isabellan kanssa. Sarah seisoi edessämme ja tarjosi kättään. "tule" Kävelin Sarahin luokse ja halasin häntä. Pääsin hänen luokseen. Emme kumpikaan ole enää yksin. Saamme elää täällä, perheemme kanssa.

Aamun lehdessä lukee seuraavasti:
# Sairaalassa eilen lääkärien mokaan kuolleen naisen perhe, 11-vuotias tyttö, 4 vuotias poika ja naisen mies liittyivät hänen seuraansa traagisesti, kun lastenhoitaja oli vahingossa jättänyt lieden päälle. Talo syttyi palamaan ja aamulla sisältä löytyi 3 henkilön hiiltyneet ruumiit.#

 

 

Elikkä tämä oli viimeinen osa, jos joku ei ymmärtänyt. :) se on nyt loppu, ja kiitukset kommenteista.
Aloitan varmaan uuden tarinan, tai sitten en kirjoita pitkään aikaa mitään:)
Jos kirjoitan jotakin, niin kertokaa, millaisesta tarinasta itse pidätte. :)

10.osa. kuvalaatu edelleen surkea.

 

 

"Hei hei äiti" Halasin Isabellaa. Halauksen jälkeen koulubussi kaarsi pihaan. Isabella hyppäsi bussiin ja vilkutti minulle ikkunasta. Tunsin pienen potkun vatsassani. Koulubussi lähti matkaan, katsoin sen perään niin kauan, kunnes se katosi näkyvistä.

Jonathan huuteli minua takapihalta pelaamaan shakkia. Tosin en ollut siinä mitenkään hyvä, joten hävisin.
Jonathan tarttui minua kädestä ja hymyili lempeästi.

Isabella tuli pian koulusta kotiin ja pyysi saada kuunnella mahaani. "Ooh! äiti, sielt kuuluu jotai!"

Mutta läksyt on kuitenkin aina tehtävä, joten pyysin Jonathania mennä neuvomaan Isabellaa.

Läksyjen jälkeen Jonathan päätti soittaa Voitolle ja kysyä kuulumisia. Aikansa puhuttuaan he sopivat, että Voitto tulisi käymään. Hän ottaisi myös Annabellan mukaan, jolla oli kuulemma todella tylsää kotona.

Pian Voitto saapuikin. He juttelivat nykyisestä Outolaakson presidentistä ja miss Outolaaksosta, joka oli vihreä-ihoinen ja musta silmäinen kummajainen.

Isabella tapasi serkkunsa, Annabellan. Heistä tuli heti todella hyviä ystäviä.
"Nii siis oikeesti? Säkö oot nähny miss Outolaakson livenä?" Isabella kauhisteli.
Annabella nauroi "Joo, se oli ihan vihree!" Pian tuli kuitenkin liian pimeä ja Voitto ilmoitti lähtevänsä Annabellan kanssa kotiin.

Aamuyöstä mahani pompahti uudelleen. Se on jo aika iso, eikö? Onnellisena kömmin takaisin Jonathanin viereen. Otin häntä kädestä kiinni ja katsoin häntä. Rakastin häntä.

Aamulla Isabella soitti Annabellalle ja pyysi tätä kylään.

Tytöistä oli tullut hyvin läheisiä, pienestä ikäerosta riippumatta. He jakoivat paljon salaisuuksia ja leikkivät usein hippaa.

Jonathan päätti mennä korjaamaan (taas) rikki mennyttä suihkuamme. Häneltä meni parikertaa hermot, mutta lopulta hana oli saatu kunnolla ja hyvin korjattua.

Menimme illalla katsomaan Jonathanin kanssa tähtiä. Istuin hänen edessään ja tuijotin kuuta. Muistelin teinivuosiani, ja sitä kun melkein hyppäsin parvekkeelta alas. Jonathan otti vyötäisistäni kiinni ja veti minut maahan viereensä. Siinä minä makasin, mieheni, rakkaani vieressä. Turvassa kaikelta. Halasin häntä ,ja katsoin kuuta. Se oli vielä yksin. Pian tulisi aurinko, ja päivä valkenisi. Suutelin Jonathania ja menin sisälle. Ulkona alkoi tulla kylmä, sitäpaitsi, tunsin voimakkaita supistuksia mahastani.

Synnytykseni käynnistyi Isabellan huoneessa. Pitelin mahaani ja huusin täyttä kurkkua. Jonathan syöksyi paikalle ja auttoi lapsen maailmaan. Isabella oli paennut huoneestaan keittiöön.

Pidin sylissäni pientä poikalasta. Nimeksi hän sai Lauri. Jonathan leperteli Laurille.

Seuraavana päivänä päätin laihduttaa muutamia äitiyskiloja pois.
Väsähdin kuitenkin aika pian ja lähdin suihkuun.

Vaihdoin yövaatteeni päälle ja kävelin huoneeseemme. Jonathan kurkisteli varovaisesti kehdon yli sanoi, että Lauri tuhahteli omituisesti. Naurahdin hieman jo nostin Laurin syliini.

Kävelin Lauri sylissäni, ja Jonathan perässäni keittiöön. Avasin jääkaapin ja otin sieltä vauvamaidon.
"Sillä oli vain nälkä" Hymyilin lempeästi Jonathanille "ei mitään hätää"

Vein Laurin takaisin kehtoon. Jonathan otti kädestäni kiinni ja veti lähelleen. Hän halasi minua ja kysyi:
"kuinka sä oikeen jaksat?" Katsoin vähän aikaa Jonathania "Koska minulla on sinut".

Jonathan lähti aamulla töihin, mutta ehti juuri sopivasti Laurin syntymäpäiville. Jonathan auttoi Lauria puhaltamaan kynttilät. Aika menee aivan liian nopeasti.

Laurille alettiin opettaa jo tärkeitä käytännön taitoja, kuten kävelemistä,pottailua ja...

... puhumista. Kaikki ei sujunut aina oikein hyvin, mutta kyllä Lauri ne pikkuhiljaa oppi.

Nukkekoti kiinnosti Lauria todella paljon. "Ja siten nää pussaa ja sitten ne menee naimisiin ja... Lauri! älä syö sitä nukkea! Lopeta!" Isabellalla ja Laurilla eivät kemiat oikeen täsmänneet, mutta kyllä he aina joskus yhteis ymmärykseen pääsivät.

Vessanpönttö oli ehkä nukkekotiakin mielenkiintoisempi paikka, ainakin laurin mielestä.

Vessakeikka päätyi yleensä pitkään kylpyyn.

Jonglöörasin pitkästä aikaa. Mietin, miten nopeasti nämä vuodet oikeastaan menivätkään. Pian minustakin tulisi vanhus.

 

 

10. osa. Jatkan tätä tarinaa vielä vähän aikaa, mutta luulen että saaatan lopettaa sen aika pian. .(
Kommenttia?

kuvanlaatu on edelleenkin surkea :/ koittakaaas kestää.

 

 

Isabella oli oikein suloinen pienokainen. Vaipanvaihto oli ehkä kaikkein kamalinta hommaa, mutta yleensä se muuttui aina hauskaksi.

Jonathan innostui maalaamaan muotokuvia, joten sain seistä montakin tuntia mallina.

Jonathan sai rikottua suihkummekin. "ei voi olla totta!"

Jonathan lähti aamulla töihin, ja päätin kokeilla korjata suihkuamme, mutta ei. Se vaan meni enemmän rikki. Minusta ei taida olla mekaniikan alalle. Rikon vaan lisää paikkoja. Päätin suosiolla kutsua putkimiehen paikalle.

Onneksi hän sai korjattua hanan. Lasku oli tosin vähän päälle  300€ ...

Pääsin pian korjattuun kylpyammeeseemme. Mietin mennyttä elämääni, kuinka vahnempani olivatkaan minua satuttaneet, kuinka sainkin paremman elämän Jonathanin luota. Miten olenkaan näin onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan, en ole ennen Jonathanin tapaamista kokenut onnea, rakkautta, ystävyyttä.
Selvisin Claran tappelusta, Menin naimisiin, Sain Isabellan. Miten onneksa olenkaan. Tunsin kyynelten valuvan poskiani pitkin. Ehkä onnesta, ehkä surusta, en tiedä, mutta annoin niiden valua.

Pian Jonathan tuli iloisena töistä kotiin. Hän oli saanut palkankorotuksen. Syöksyin halaamaan häntä. Halusin taas tuntea oloni turvalliseksi, onnelliseksi. "Tein ruokaa, tuletko syömään? Isabella nukkuu."
Jonathan suukotti minua poskelle "no mä käyn ekaks suihkussa ja tuun sitten, ok?"

Sytytimme kynttilät päälle ja aloimme syömään. Oli tosi tunnelmallista. Kuulin Isabellan parkuvan ja kävin nopeasti imettämässä häntä. Pian Isabella sai kuitenkin maitoa tarpeeksi ja jatkoi uniaan. Vaihdoin yövaatteeni päälle ja menin istumaan sängynpäälle. Jonathan tuli pien huoneeseemme ja kiitti ruoasta. Hän vaihtoi yävaatteensa päällensä ja kömpi viereeni.

"Miten vaipanvaihto sujuu?" "Se on kamalaa! mutta kyllä mä jotenkin selviän" Jonathan nauroi.
Jonathan suuteli minua otsalle "Rakastan sinua". Hän painoi minut sänkyyn allensa. Tunsin jälleen hänen ihanan lämpönsä. Tiesin, että en olisi yksin, tiesin olevani turvassa. Kuiskasin hänen korvaansa rakastavani häntä. Teimme yön rakkaudentaikojamme peiton alla.

Aamulla Stacy tuli käymään. Voitto sairasti kuulemma ihä flunssaa ja Annabella oli jo kasvanut taaperoksi.

Jonathankin pääsi vuorostaan vaihtamaan vaippoja, minun ja Stacyn jutellessa teekuppostemme edessä.

Stacyn lähdettyä kotiin, vietimme Isabellan syntymäpäiviä. Ajatella, niin nopeasti ne 4 vuotta kuluivat.

(Mul typeryksellä ei ollu kuvaa sen kasvusta) Ihan suloinen pikku tylleröinen Isabellasta kasvoikin, kovasti isänsä näköinen. Isabella rakasti tanssimista. Vaikkei vielä osannutkaan kävellä, kuitenkin hytkyi jo musiikin tahdissa.

Pian Isabellalle alettiin kuitenkin opettaa käytännöllisiä taitoja, kuten kävelyä.

Huonoja puoliakin hänetsä kuitenkin löytyi. Nimittäin aamunälkä ja tortut,joiden seurauksena oli itku. Jouduin monesti mennä vaihtamaa vaippoja tai syöttämään Isabellaa kesken unieni. Varsinkin nyt, kun olen ollut päivä päivältä väsyneempi.

Teen taas entistä parempaa tuttavuutta tämän vessanpöntön kanssa. Väsymykseni paljastui oksennusten ja reilusti myöhässä olevien menkkojeni takia. Olen jälleen raskaana.

Clara kävi sekoilemassa pihallamme. Hän naureskeli itsekseen ja lauleli pikkuponeista ja kärpäsistä.

Isabellalle opetettiin myöskin pottailun taitoja. "Otta on iltti u ei pule mun peffaa" (potta on kiltti kun ei pure mun peffaa) Isabella puheskeli itsekseen ja silitteli pottaansa.

Mahani pompahti ensimmäisen kerran, kun Jonathan oli vielä töissä.
Kävin vaihtamassa uudet äitiys vaatteet päälleni. Kuulin oven avautuvan ja pian sen jälkeen todella kaunista pianon soittoa. Jonathan on varmaankin tullut töistä.

Kullä, se oli Jonathan.Hiippailin hänen viereensä ja kuuntelin tuota kaunista soittoa.

Jonathan huomasi minut, ja mahani. Hän hymyili suloisesti ja tuli luokseni. "Toinen tulossa? Uinaile siellä vielä pienokainen, kumpi nyt oletkaan." Hän silitteli mahaani, välillä hän painoi korvansa mahaani ja kuunteli. Hymyillen lopetettuaan hän kaappasi minut jättiläismäiseen halaukseensa ja kuiskasi ,että rakasti minua, Isabellaa ja toista lastamme, huolimatta siitä, olisiko se poika vai tyttö.

Isabella tykkäsi kiduttaa nukkejaan. Hän hakkasi niitä lattiaan ja puri niitä.

Koitin opettaa Isabellaa puhumaan kunnolla. Hän oppi sanomaan syöttötuoli, tuttipullo, nalle ja äiti.
Taputin jokakerta kun hän sanoi oikean sanan. Se oli niin uskomatonta, Isabella, esikoiseni osaa kohta jo puhua.

Isabella oppi jo kävelemään. Hän tallusteli ympäri taloa, ja kävi välillä lorkkimassa vessanpönttöä.

Pian hän oppi myöskin puhumaan, ja käymään potalla.

Pian kuitenkin Isabella kasvoi. Hymyilin itsekseni onnellisena. Nyt loppui vaipanvaihto ainakin vähäksi aikaa. Isabella aloittaisi pian koulun, ja hänelle syntyisi pikkusisko, tai veli. Kuiskasin Isabellalle, että hänen pitäisi toivoa samalla, kun puhaltaisi kynttilät. Sain pitää vielä vähän aikaa pienokaistani käsissäni, kohta hän kasvaisi, aina vaan isommaksi, lapseksi, teiniksi ja siitä aikuiseksi. Lähtisi pois kotoa.

Isabellasta kasvoi ihan kaunis lapsonen. Hän hihkaisi ja ryntäsi äkkiä peilinsä eteen.

Lopputulos oli ihan ok. Hieman surulliselta hän tosin näytti, mutta sekin johtui vain siitä, kun vessanpönttö oli tukossa, ja hänellä alkaisi koulu huomenna.

 

9. osa. :) kiitos kommenteistanne ja silleen. Onneksi olkoon serkulleni joka meni naimisiin ja siskolleni jolla on huomenna synttärit :) ^^ ommaan tarinani heille, ja kaikille muillekkin itselleni tärkeille henkilöille.

kuvanlaatu edelleenkin surkea, siirtykäämme nyt itse tarinaan.

 

Saavuimme Jonathanin kanssa yhteiselle tontillemme. Uusi osoitteemme on muuten merimiehentie 4.
Tartuin onnellisena Jonathaniin ja suutelin häntä. Huomasin että Jonathania jännitti joku. Irroittauduin Jonathanista ja kysyin "onko jokin vialla?" Jonathan otti minun kädestäni kiinni ja polvistui eteeni.
"Sarah, rakastan sinua..." Hän kaivoi taskustaan pienen ,mustan samettisen rasian.

"...Tuletko vaimokseni?" Katsoin sormusta. Se oli kaunis. Se kimalsi kuin yötaivaan tuikkivat tähdet.
Pistin sormuksen käteeni ja ihailin sitä. Hetken päästä muistin Jonathanin kysymyksen.

"Kyllä!" Hyppäsin onnellisena Jonathanin kaulaan "Kyllä!" . Itkin onnesta. Menimme sisälle uuteen taloomme.

Jonathan vaihtoi juhlavaatteensa päälle ja värjäsi blondinsa ruskeaksi. Minusta se sopiikin hänelle paremmin. Jonathanisa tuli entistä suloisempi ja komeampi.

No, kävin minäkin kampaajalla. Kävelin puhelimen luokse ja soitin Stacylle.
"Hei Stacy, Sarah täälä! Vietämme tänään Jonathanin kanssa häitä, ajattelin, jos te tulisitte Voiton kanssa tänne? no hyvä! nähdään sitten kello 3"

Kirkkoon emme päässeet, ja pappiakaan emme saaneet tulemaan, mutta se ei meitä haitannut.
Tämäkin hetki olisi yksi niistä, joita en tulisi koskaan unohtamaan. Uskomattominta oli se, että sain sanoa tahdon, tuon ihanan , samalla pelottavan sanan. Huomasin, että Stacy kuivasi silmiään. Naurahdin hieman ja suutelin Jonathania.

Kukin vieras halusi nostaa vuorollaan häämaljan meidän kunniaksi. "Onneksi olkoon Sarahille ja Voitolle heidän avioliittonsa puolesta" Stacy nosti tällä kertaa maljan.

Pian kotihäät loppuivat, ja me lähdimme Jonathanin kanssa viettämään loppupäivää bilehile-klubille.
Saimme kyydin sinne hienolla limusiinilla.

Pallattuamme sieltä, Jonathan halusi kantaa minua sylissään. Ensin vastustelin, mutta Jonathan kaappasi minut jo nauraen syliinsä.

Hän kantoi minut sänkyymme. Kikatin varmastikkin ihan pöljästi. "Rakastan sinua!" Jonathan kuiskaili korvaani. Riisuin Jonathanin takin ja heitin sen lattialle. Jonathan silitteli mahaani ja kysäisi, että haluaisinko lapsia? "Sinun kanssasi kyllä" Jonathan avasi pukuni vetoketjun ja tuumasi hieman ilkikurisesti "eikun hommiin"

Monen pitkän, ihanan minuutin jälkeen käperryin Jonathanin viereen kuiskasin hänen korvaansa
"se oli mahtavaa!" Jonathan oli jo ihan unen ja valveen rajamailla. "Joo, niin oli." Näiden sanojen jälkeen nukahdin.

Heräsin kesken unieni tekemään lähempää tuttavuutta vessanpöntön kanssa. Oksentelun jälkeen menin takaisin nukkumaan.

Heräsin toisen kerran, hieman ennen Jonathania. Mahani nimittäin pompahti. Hääyömme on jättänyt jälkensä, onnistuneesti.

Menin suihkuun ja vaihdoin arkivaatteeni päälle. Lähdin laittamaan Jonathanille  , minulle ja tietystikkin mahani pikku-asukille aamupalaa. Jonathan käveli unisena keittiöön ja kietoi kätensä ympärilleni.
Hän naurahti, että olen tainnut hieman lihota. Käännähdin ympäri ja nauroin että asuntoon tulee nyt kolmas asukas. Jonathan oli vähän aikaa hiljaa, hän koitti ymmärtää, mitäköhän tämä nyt oikein tarkoitti. 3. asukas? Vähän ajan päästä hän kuitenkin näytti hyvin, hyvin iloiselta. "Onpas se pyöreä!" hän silitteli mahaani "Tämä on uskomatonta, musta tulee isä!" Jonathan kiirehti puhelimen luokse. Hän aikoi soittaa Stacylle kertoakseen uutisemme.

Aamupalan jälkeen Jonathan riensi lukemaan kirjoja isyys- ja lääkärin kirjoja.
"Kulta, tiesitkö ,että raskaus kestää 9 kuukautta?"
Tuolle kysymykselle ei voinut olla nauramatta. Taisi Jonathan olla vielä sen verran tokkurassa, että ei edes tajunnut, mistä puhui.

Tein monesti niinä kuukausina entistä parempaa ystävyytta vessanpöntön kanssa.

Jonathan tuki minua ja jaksoi välittää raskaus huolistanikin.

Jonathan oli menossa hakemaan postia, kun Clara sattui kävelemään tontin ohi. Clara vain nyrpisti nenäänsä ja jatkoi matkaa. Onkohan hän nyt vihdoin jättänyt meidät rauhaan?

Heräsin aamulla hauskaan, ärhäkkään potkuun mahassani. Olen nyt 8 kuulla. Pienokainen voi syntyä tästä eteenpäin periaatteessa milloin tahansa.

Keskustelimme jo Jonathanin kanssa siitä, jos synnytys alkaisi kotona, ja olisi jo liian myöhä lähteä sairaalaan. Juuri niinkuin Stacylle oli käynyt Annabellan kanssa. Jonathan lupasi olla koko ajan vierelläni. Hän jäisi vaikka töistä pois. Halasin Jonathania niin hyvin kuin pystyin. Maha oli jo aikalailla tiellä.

Samana yönä kello 23.50

Heräsin yöllä oksennuksen tunteeseen, ja juoksin vessaan. Mutta ei, synnytykseni alkoi. Kipu oli valtava. "Jonathan! tule apuun!" Koitin huutaa Jonathania "Lapsivedet tulivat ulos" Jonathan juoksi paikalle.

"Auta!" Huusin Jonathanille. "Voi ei voi ei! mitä mä teen! apua apua! " Jonathan koitti rauhoitella minua. Hän riensi viereeni ja otti kädestäni kiinni, kun kipu pakotti minut maahan. "Auta" kyyneleet silmissä yritin puhua Jonathanille. Mutta kipu pakotti minut huutamaan. Jonathan kaivoi kännykkänsä esiin ja soitti 112 seen. "No hei, täältä merimiehentie 4 soittelen! pääsisittekö te nyt tulemaan tänne, vaimoni synnyttää, ja se on jo jatkunut aika pitkään ilman tuloksia. selvä, kyllä, kiitos." Jonathan sanoi, että he tulisivat pian paikalle. Kuulin hämärästi, kun ambulanssin pillit soivat pihallamme. Ensihoitaja tuli viereeni ja ilmoitti muille, että synnytystä oli jatkettava täällä. Hän pyysi minua hengittämään syvään, ja sitten ponnistamaan, niin vauvva saataisiin pois. Jonathan istahti viereeni ja otti minua kädestäni kiinni. En ollut yksin, Jonathan tuki minua.

Mutta se kannatti. 2 pitkän, tuskallisen tunnin jälkeen edessäni oli suloinen ,pieni tyttölapsi.
Tumma iho kuten isällään, ja vaaleat hiukset kuten äidillään.

Esittelin pienokaistamme Jonathanille. "Oiii! kukas se siellä! isin pikku napero!"
Kysyin Jonathanilta minkä nimen antaisimme tytölle. Jonathan mietti hetken ja sanoi, että minä saisin valita sen. Mietin vähän aikaa, ja katsoin pientä lastamme. Se oli niin pieni, niin haavoittuva. Katsoin Jonathania. "Isabella?" Jonathan nyökkäsi iloisesti, "kaunis nimi!" Onnellisena suutelin Jonathania. Suukotin pientä Isabellaa, jolla olisi vielä toivottavasti pitkä elämä edessään. Olin onnellinen.

 

 

8.osa. kommenttia ^^ ja kiitos edellisistäkin.

7. osa. kuvalaatu on vieläkin surkeaa, mutta antakaa anteeksi.

 

Sinä yönä kuhertelimme Jonathanin kanssa sohvalla. Sen jälkeen menimme nukkumaan.

Aamulla menimme Jonathanin kanssa käymään kaupassa. Sen jälkeen vetäydyimme kylpyhuoneeseen.
Jonathan lukitsi oven perässään. Hän isti kylpyammeen vesihanan auki. Hän otti minut syleilyynsä ja painoi kylpyammetta vasten. Hitaasti, hän riisui vaatteemme. Näin, kuinka Jonathan punastui. Hän kaappasi minut syliinsä ja nosti ammeeseen.
Olin itsekkin ihan nolona, joten annoin Jonathanin käsien vaellella vartalollani. Tunsin Jonathanin jännityksen takapuolessani. En viitsinyt huomaAnnoin Jonathanille kaikkeni. Tämä hetki, olisi yksi niistä, mitä en tulisi koskaan unohtamaan.

"Se oli kivaa" Sopersin Jonathanille. Uupuneina kylpyamme leikeistämme vaihdoimme vähän rennommat vaatteet päälle ja menimme takaisin nukkumaan. Tällä kertaa nukuin kuitenkin Jonathanin vieressä, samassa sängyssä.

Heräsin seuraavana aamuna ennen Jonathania. Kello on nyt jotain 8. Hymyillen muistelin aamupäiväistä kylpyamme leikkiämme.

Olimme unohtaneet maksaa laskut, joten tämä perintövirastosta tullut tyyppi tuli kylään. Hän vei meiltä vessan laguaarin, sohvan ja telkkarin.

Kyllä. Näette aivan oikein. Tänään on Jonathanin synttärit. Hänestä tulee tänään aikuinen.
Hyvästi teineys ja finnit! tervetuloa aikuisuus ja muut huvit.

Päivä ehti vaihtua jo illaksi Jonathanin kasvettua. Oikein tyytyväiseltä hän näytti.

Katsoin ihaillen Jonathania! Hän oli komeampi kuin ennen, ja mikä parasta! nyt minustakin kasvaa aikuinen.

Minua oli kiva miesjoukko kannustamassa.

Kasvoi minustakin ihan kivannäköinen naikkonen. Sain kaikkien silmien laajenemaan lautasten kokoisiksi.

Varsinkin Jonathanin. Hän otti minua kädestä kiinni ja suukotti siis aivan ihanasti. "Muutetaanko yhdessä asumaan?" Nauroin vastaukseksi .

Jonathan ryntäsi tietokoneen ääreen ja alkoi etsimään meille yhteistä kämppää. Sellainen löytyi heti. Stacy ja Voitto tulivat hyvästelemään meidät.

Aina tulee aika, jolloin jokin vanha loppuu, mutta aina jokin uusi saa alkunsa. Aina ongelmiin löytyy ratkaisu. Aika jättää jälkensä. Muistot eivät katoa koskaan. Nyt kohdistan katseeni kohti omaa tulevaisuuttani, jonka ehkä jaan Jonathanin kanssa. Jää hyvästit!

 

loppu! vai onko? saa nähdä jaksanko enää pelata tällä ^^ no ei! seeya ! kommenttia? kiitus :)