4 osa.................. kiitos kommenteistanne, kuvalaatu edelleen surkee, anteeksi. :(

 

Launantai. Olen ollut täällä nyt tasan viikon. Jonathan teki meille aamupalan. "Nii siis mikä se yllätys oli, josta sä puhuit?" Koitin udella Jonathanilta, mutta hän vain hymyili salaperäisesti.
"Eihän se sit enää oo yllätys jos mä kerron?" "Mutta..." Jonathan katsoi minuun suoraan ja käski mennä pukeutumaan.

Juoksin äkkiä yläkertaan ja vaihdoin tavalliset arkivaatteeni päälle. Kävelin rauhallisesti alakertaan, ja sieltä aulaan. "No niin, pistä silmät kiinni, nii mä johdatan sut tonne ulos"

Pidin vieläkin silmiäni kiinni, vaikka olimmekin jo pysähtyneet. Jonathan käski minua avaamaan silmäni, ja huomasin olevani punavalko raidallisen maton päällä. Katsoin vähän aikaa mattoon, ja kaikkiin niihin ruokiin, ja siihen kukka maljakkoon. Se oli kaunista.

Jonathan tarttui minua vyötäisistä kiinni ja veti lähelleen. "Onko hyvä?" Hymyilin vastaukselle ja rutistin kovaa Jonathania. "Kiitos"

Istuuduimme alas maahan ja Jonathan kyseli minulta vanhemmistani. Olen jotenkin rakentanut luottamusta Jonathaniin. Tuntuu, että häneen voisin luottaa. Aloin kertomaan Jonathanille elämäntarinaani, isäni kuolemasta, tänne saapumiseen. Itkien koitin saada sanoja suustani kunnollisiksi lauseiksi, mutta se ei oikein hyvin onnistunut.

Kävelimme piknikin jälkeen talon edustalla olevalle keinulle. Katsoin Jonathanin kauniita silmiä. Tunsin jotain aivan uutta, outoa. Tunsin kuuluvani jonnekkin, tunsin että en ole enää yksin. Pidin Jonathania kädestä kiinni, ja hymyilin tälle. Tunsin Jonathanin käden olkapäälläni, se lämpö, pelkässä kädessä oli uskomatonta.

Jonathan talutti minut omenapuun juureen. "Onks silmäsi vielä kipeä?" Hän silitteli hellästi poskeani. "juu, on se vähän" Jonathan katsoi minua huolestuneesti ja samalla jotenkin vakavasti.

"Sarah..?" "niiin, Jonathan?" Jonathan tarttui minua käsistä kiinni. Hänen äänensä värisi ja kätensä tärisi.
"Minä...minä...Sarah, pidän sinusta, ei rakastan sinua. Tiedän, että olemme tunteneet vasta viikon, mutta minusta tuntuu kuin olisin tuntenut sinut aina." Olin ihan ällikällä lyöty, Jonathan? hänkö rakastaa minua?
"Voisitko, haluaisitko olla kanssani?" Tunsin olevani ihan punainen. "Siis, niinkuin yhdessä?"
"Juu, nii siis y-yhdessä." Tunsin vieläkin olevani punainen. Entä jos tämä olikin vain pilaa, aika rajua pilaksi. Katsoin Jonathania, Hän oli ihan vakava ja ... jotenkin kalpea.

"Kyllä" piipitin hiljaa. Jonathan kuitenkin kuuli sen ja kahmaisi minut jättiläismäiseen halaukseen.
Tunsin Jonathanin lämpimän kropan, ja kovaa vauhtia pamppailevan sydämmen. "Hyvä, sillä jos et olis suostunut, olisin särkynyt pirstaleiksi."
Tunsin kyynelten valuvan poskiani pitkin alas, mutta tällä kertaa itkin onnesta. Kuulun johonkin, kuulun tänne, Jonathanin luokse. En olisi koskaan halunnut irroittautua hänestä, mutta aurinko laski jo mailleen. Menimme sisälle käsikädessä.

 

 

4-osa. :) sain kirjotettuu nyt tänki ^^